Taikahuilu-blogi on nyt avattu!
Tervetuloa seuraamaan oopperan vaiheita kevään ja syksyn aikana tältä sivulta. Taikahuilun toisena tuottajana kirjoittelen tänne kuulumisia matkan varrelta ja tarkoituksena olisi lisäillä tähän blogiin myös esiintyjien haastatteluja, ohjaajan terveisiä, sekä kurkistella esimerkiksi oopperan lavasteisiin.
Elämme nyt siis toukokuuta ja vaikka kesä kolkuttelee jo ovelle, ovat Taikahuilun harjoitukset vielä täydessä vauhdissa. Viime viikolla alkoivat Konserttitalolla oopperan läpimenot eli harjoitukset, jossa käydään läpi teos kokonaisuudessaan alusta loppuun. Esiintyjiä produktiossa on satakunta ja kuten arvata saattaa vilinä oli sen mukainen. Paikalla olivat myös Pikku-Papagenat ja -Papagenot, nuo hurmaavat konservatorion musiikkileikkikoululaiset, jotka hetken ujosteltuaan olisivat liihotelleet lavalla höyhenpuvuissaan vaikka koko yön! Kuinka suloisia lapsia, huokailimme katsomossa.
Vaikka harjoitukset kestivät iltamyöhään, oli tunnelma korkealla! Olin aivan myyty esiintyjien lahjakkuudesta, enkä malta odottaa syksyä. Soololaulajat olivat upeita ja Lahden Bach-kuoro, sekä Orimattilan mieslaulajat toivat joukkokohtauksiin voimaa ja musiikillista mahtipontisuutta. Hieno porukka kasassa! Oopperaa harjoitellaan ahkerasti vielä tällä viikolla, mutta sen jälkeen esiintyjät pääsevät ansaitulle kesälomalle.
Kuvia harjoituksista löytyy kuvagalleriasta!