Risto Saarman kertoo Taikahuilusta... 03/09/2010
![]() Ohjaaja Risto Saarman TAIKAHUILUN OHJAAJAN RISTO SAARMANIN HAASTATTELU Mitä Risto Saarman toivoisi hyvältä haltijalta Taikahuiluun liittyen? Entäpä mitä tarkoittaa "fakittaminen"? Sen saatte selville seuraavaksi... Risto Saarman (Taikahuilun ohjaaja/konservatorion laulun lehtori/oopperalaulaja/monitoimimies yms.) saapuu tapaamaan minua Lahden konservatorion kansliaan eräänä syksyisenä torstaina ennen Taikahuilun harjoituksia. Tarkoituksenani on kysellä häneltä hieman kuulumisia hyvin ennen ensi-iltaa ja esittää hänelle myös muutama kinkkinen kysymys Taikahuilua koskien... Kysymykseni ja näin Risto minulle vastaili: Kertoisitko hieman Taikahuilu-prosessin etenemisestä? (milloin päätös toteuttamisesta tehtiin, milloin harjoitukset alkoivat, miten esiintyjät valittiin tms.) - Päätös siitä, että Taikahuilu esitetään Lahdessa lokakuussa 2010 lyötiin lukkoon keväällä 2008. Musiikin harjoituttaminen Juhani Palolan johdolla alkoi heti samana syksynä. Seuraavana syksynä (2009) alkoi sitten kohtausten harjoituttaminen. Esiintyjät "fakitin" eli toisin sanoen etsin äänityypin mukaan sopivat solistit oopperaan kuta kuinkin omien verkostoideni kautta. Suurin osa esiintyjistä on/on ollut konservatorion oppilaita, joten tunsin heidät ennestään ja osasin pyytää heitä mukaan Taikahuiluun. Myös Lahden ammattikorkeakoulun musiikkipuolen opiskelijat ovat hyvin edustettuna Taikahuilussa. Koen, että nuorten kanssa tekeminen on antoisaa! Jatka lausetta.. Lahden konservatorion Taikahuilu-ooppera on... - satu. Jos Taikahuilu olisi vuodenaika/tunne, mikä se olisi... - lämmin kevät Jos saisit hyvältä haltijalta yhden toiveen produktioon liittyen, mikä se olisi? - Toivoisin, että joku loihtisi taikasauvallaan Felix Krohn -saliin upean valaistuksen, jottei minun tarvitsisi suunnitella valoja. Ohjaat teoksen, mutta samaan aikaan sinut nähdään myös miespääosassa Taminona. Millaista on yhdistää kaksi aivan erilaista roolia? - Olen ohjannut myös aiemmin oopperaa (mm. Mozart ja Salieri keväällä 2005, sekä Punainen Viiva) joten tiesin mihin ryhdyn. Tietenkin pidän laulamisesta, mutta laulan Taminon roolin myös siksi, että tenoreita on vaikea löytää. Taikahuilussa olen ohjauksen ja solistiosuuden lisäksi hoitanut myös monia muita käytännön järjestelyjä. (Risto kävi mm. hakemassa Savonlinnasta Taikahuilun puvustuksen ) Antoisinta/haastavinta prosessissa on ollut? - Prosessin "kasassa" pitäminen on sekä antoisaa, että samaan aikaan haastavaa. Mitä haluaisit sanoa niille ihmisille, jotka vielä epäröivät kannattaako tulla katsomaan Taikahuilua Lahden konserttitalolle 15-17.10.2010? - TULKAA IHMEESSÄ! Taikahuilu on helposti kuunneltava ja helposti ymmärrettävä teos ja kaiken lisäksi oopperalle epätyypilliseen tapaan esitetty nyt meillä suomeksi. Vaikka Taikahuilu onkin oppilaitos produktio, teoksen tasosta ei ole tingitty. Taikahuilu sopii hyvin myös perheen pienimmille (n. 4-5 -vuodesta ylöspäin), joten nyt myös kaikki lapsiperheet liikkeelle. Tervetuloa! (Sisäpiirivinkkinä kerron teille vielä, että lokakuussa Taikahuilun lavalla nähdään mm. Riston itsensä tekemät: Papagenon kellopeli ja Monostatoksen ruoska, joten pitäkää silmät tarkkana, sillä tässä miehessä piilee ilmeisesti myös käsityöläisen "vikaa" :) CommentsLeave a Reply |