Taikahuilu-ooppera soi Lahdessa lokakuussa 2010
 
Picture
Kuva: Sirkku Lehti-Permanto
Taikahuilun orkesterilaisten haastattelu

Taikahuilun orkesterilla on ollut kiireinen syksy, sillä kokoillan oopperassa riittää harjoiteltavaa. Juhani Palolan johtama Lahden konservatorion soittajista koostuva orkesteri on miltei 50- henkinen.  Seuraavaksi saamme kuulla kahden Taikahuilun orkesterilaisen: viulisti Heidi-Anniina Nikkilän ja sellisti Olli-Pekka Paakkosen mietteitä reilu viikko ennen ensi-iltaa.

Taustatiedoksi kerrottakoon, että Lahtelainen Heidi-Anniina aloitti viulunsoiton 6-vuotiaana ja on jäänyt valitsemalleen tielle. Tällä hetkellä hän opiskelee Lahden konservatorion toisella asteella muusikon koulutusohjelmassa, sekä suorittaa samaan aikaan Lahden yhteiskoulun aikuislinjalla yo-tutkintoa. Olli-Pekka aloitti puolestaan sellonsoiton 8-vuotiaana Joutsenossa ja Lahden konservatoriolle tie toi toiselle asteelle vuonna 2008. Molemmat muusikot toimivat Taikahuilun orkesterissa myös äänenjohtajina.

Millainen prosessi Taikahuilu on ollut orkesterille? Milloin harjoitukset alkoivat?  Miten soittajat valittiin?

Olli-Pekka: Tällaisessa produktiossa mukana oleminen on mielestäni yksi parhaista tavoista oppia ja on mukavaa päästä soittamaan suurelle yleisölle.

Heidi-Anniina: Soittajien valinnasta en osaa kertoa niin tarkkaan, mutta luullakseni Orkesterinjohtaja Juhani Palola koordinoi asiaa. Suurin osa soittajista on konservatorion omia oppilaita ja monet orkesterin viulisteista ovat myös hänen omia oppilaitaan (myös Heidi-Anniina on Juhanin oppilas). Säännöllinen treeni alkoi viime joulun aikoihin ja aluksi harjoituksia oli vain kerran viikossa. Tällä hetkellä harjoittelemme kahdesti viikossa ja tahti tiivistyy esityksiä kohti.

Millaista Taikahuilun musiikkia on ollut soittaa? Oletteko aikaisemmin soittaneet oopperan orkesterissa? Millainen merkitys äänenjohtajalla on kokonaisuuden toimivuudessa?

Olli-Pekka: Pidän oopperasta, mutta tämä on ensimmäinen kertani sen orkesterissa.  Taikahuilun musiikki on teknisesti haastavaa ja kokoajan on seurattava tarkasti orkesterinjohtajaa ja muita soittajia, sekä solisteja.

Heidi-Anniina: Minulla on muutamia kokemuksia oopperan soittamisesta, mutta Taikahuilun kaltaista laajaa oopperaa en ole koskaan soittanut.  Haastavaa on myös äänenjohtajana toimiminen, sillä voimme omalla toiminnallamme joko helpottaa tai vaikeuttaa muiden työtä.

Mitä musiikki merkitsee sinulle?

Heidi-Anniina: Se on jotain mihin voi keskittyä, kanava, jonka kautta voi esimerkiksi auttaa toisia kokemaan ja käsittelemään ihmeellisiä asioita.

Olli-Pekka ja Heidi-Anniina haluavat vielä lopuksi lähettää terveisiä Orkesterinjohtaja Juhani Palolalle eli tuttavallisemmin Jussille, joka on omalla olemukselleen mahdollistanut ”reilun, suvaitsevaisen ja huumorintajuisen” – hengen orkesterin keskuudessa. Kiitos Juhanille ja koko orkesterille myös minunkin puolestani mahtavasta työstä!


 


Comments




Leave a Reply